Paras synttärilahja!

Onko elokuusta jo neljä kuukautta! Neljä kuukautta sitten Valo täytti 4! En voi ymmärtää miten mä en enää yhtään pysy mukana tässä ajan juoksussa. Tuntuu että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken enkä ehdi puoliakaan tekemään mitä haluisin. Meillä on muutto tulossa tässä ihan pian isompaan asuntoon, duunissa himmeä härdelli, Valon kanssa haluan tehdä kaikkea ja olla mahdollisimman paljon ja sitten pitäisi vielä harrastaa! HUH! Miten sitä kaikkea kerkiääkään! Onneksi sentään joululahjojen kanssa olen tänä vuonna ollut ripsakampi ja kohta ne on jo paketoitu ja valmiina piilopaikoissaan.

Palatakseni vielä elokuuhun ja Valon synttärilahjaan, niin ajattelin että ehkä joku muukin saattaisi saada lahja tai ”muutenvaan” idiksen tästä. Siksi on ihan must kertoa kuinka onnistunut tämä lahjahankita olikaan. Valo tosiaan täytti neljä ja päätimme ettei päiväkotimatkoja enää suhautettaisi rattailla vaan syksystä lähtien kulkuneuvona toimisi jonkin muu härveli tai sitten mentäisi ihan jalan. Pyöräily ei ottanut millään tuulta alleen ja potkulautailukaan ei oikein innostanut pidempiin matkoihin, joten pitkän harkinnan jälkeen päädyimme ostamaan Valolle syntymäpäivälahjaksi Strider potkupyörän.

Strider valkkaantui helposti ykköseksi potkupyörä vaihtoehdoista sen kevyen rungon ansiosta ja monien kehujen kautta. Näppärän näköinen, kokoinen ja painoinen potkupyörä on ollut Valolla siitä saakka ihan jokapäiväisessä käytössä, vielä näin joulukuussakin. Jos autolla matkaamme jonnekin, on usein potkupyörä ja kypärä takakontissa, sekä päiväkotimatkat taittuvat sillä hurjan nopeasti ja helposti. Intoa on riittänyt jopa mun kanssa iltalenkeille!

Ja nyt ei edes malteta odottaa pakkasta ja lunta, sillä tilasimme lisäosana tähän potkariin renkaisiin kiinnitettävät sukset! Jänskää!

Vauhdikasta viikkoa kaikille!

Jos Strider potkupyöristä on kysyttävää, niin heidän täältä heidän omilta suomenkielisiltä sivuiltaan löytyy paljon tietoa tuotteista ja lisäosista, sekä tilaus on helppoa ja nopea tehdä. Suosittelut!

2 vastausta artikkeliin “Paras synttärilahja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s