Kuulumisia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Mitä meille kuuluu?

Muutto on tehty jo aikaa sitten ja tavarat alkavat vasta löytämään paikkaansa uudessa kodissa. Valon päiväkodin vaihdos tulee olemaan edessä todennäköisesti vasta elokuussa ja siihen saakka autolla ja bussilla suhataan edestakas. Uudessa kodissa ollaan ensimmäisestä yöstä saakka viihdytty todella hyvin ja tuntuu kodilta. Hassua miten silmä alkaa tottumaan listojen puuttumiseen ja muihin ”pikku” keskeneräisyyksiin ja kun ei ole mitään deadlinea, niin sitä kummasti siirtää huomaamattaan eteenpäin hommia. Moni on kuitenkin lohduttanut ja vitsaillut sillä että ne listat pistetään hyvällä tsägällä vasta sitten paikoilleen kun asunto laitetaan taas myyntiin. Nohnoh…

Yksi kivoimmista asioista uudessa kämpässä on ehdottomasti avokeittiö josta näkee olkkariin. Ja tietenkin se että Valo sai ikioman huoneen! Hän kutsuisi kamuja kylään vaikka joka päivä jos saisi, mutta pikkiriikkisen on pitänyt toppuutella. Ja naapurissa asuu monta Valon ikäistä leikkitoveria. Huippua! Ei oikein malteta odottaa että pääsee tutustumaan naapureihin ja viihtymään pihalle.

Ensi viikko päätettiinkin aloittaa terveenpänä kuin tämä viikko ja huomenna viikon kuumeilun, korvatulehduksen ja flunssan jälkeen paluu taas arkeen!

Keväistä uutta viikkoa ihan kaikille!

Valon paita : Mini Rodini / pikkuOtus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s